"Mitä aina olen ajatellut, ulompana rajasta runoja olovammalta löytyvän, näin nyt tyhjäksi. Rukajärvessä, joka Bogosta lienee noin 10 penink. Valkian meren rannalta, runoja ylen vähä laulettiin ja siitä mereen asti kuuluu ne sitäi enemmin hävinneheksi. Venäehen pajahusvirret ovat näillä seuin suomal. laulun sortaneet. Rukajärvestä Kemijokea myöten Jyskyjärveen kulkeissa laulettiin muutamissa kylissä usiampia runoja ja Jyskyjärvessä samati." (Lönnrotin kirjeestä Keckmanille)

Mainitut "usiammat runot" Lönnrotille lauloi Kellovaaran pienessä kylässä sinne naitu Arhippa Perttusen sisar Moarie. Hänen miehensä Miihkali oli myös taitava laulaja; Miihkalin isä oli Ponkalahdesta syntyisin. Moarie eli melkein 120-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1854 tai -55. Matkalla Kellovaarasta Jyskyjärveen Lönnrot kirjoitti parin tunnin ajan runoja myös Moarien pojalta Simanalta, joka oli hänellä saattomiehenä.

Jyskyjärveltä Lönnrot teki 8 runomuistiinpanoa, joista kaksi on loitsuja.

Jyskyjärven panos Kalevala-eepokseen on vähäinen. Lönnrotin vierailuajankohtana ensimmäisen laitoksen käsikirjoitus oli jo valmis, mutta uuden Kalevalan aineistona Jyskyjärvenkin muistiinpanot ovat toki olleet.

Kanssakäyntiä itäänpäin

Niin Lönnrot kuin monet muutkin kerääjät ovat todenneet, että mitä idemmäksi Vuokkiniemen rajakylistä liikuttiin, sitä harvemmiksi kävivät eeppiset runot, ja kuten Lönnrotkin toteaa, venäläisellä kulttuurivaikutuksella on ollut tähän osuutensa. Vienanmeren eli Valkeanmeren rannikkoseutuhan oli venäläisten asuttamaa. Jyskyjärvi oli suurin itäinen karjalaiskylä. Kaupankäynti näistä kylistä suuntautui itäänpäin, mikä merkitsi jatkuvaa yhteydenpitoa Karjalan venäläisen väestön kanssa.

Europaeus sai kevättalvella 1846 omakohtaista kokemusta tuohon kanssakäyntiin, kun hänet pidätettiin Jyskyjärvellä "passittomana kulkurina".

Lönnrot kertoo tapahtumasta Saima-lehdessä:

"Kun hän ei ollut voinut hankkia itselleen passia muuanne kuin Pietariin, niin hänet kerran talven kuluessa otettiin kiinni Jyskyjärven kylässä ja lähetettiin sieltä 13 peninkulman matkaa Kemin kaupunkiin. Täällä laskettiin hänet irti sillä ehdolla, että matkustaisi Pietariin. Itse oli hän sangen tyytyväinen tähän kyytiin, sillä kuljettaja antoi hänen käydä tien varrella olevissa taloissa runoja kirjoittamassa. Kun hänellä paitsi vapaata kyytiä myöskin oli maksuton ruoka, niin koetti hän Kemistä tinkiä kyytiä samanlaisilla ehdoilla takaisin Jyskyjärveen - mutta ei onnistunut."

1870-luvulta alkaen Jyskyjärven runontaitajistakin saadaan tietää nimiä. Berner kertoo laulattaneensa Mikko Huitturia, jonka runo liittyy Boreniuksen mukaan läheisesti Lönnrotin Jyskyjärvestä saamaan Sampo-virteen. Toinen Sampo-runon taitaja Jyskyjärvellä on ollut Lauri Kynttinen, jolta sen tallensi Genetz.

Basilier pani muistiin vuonna 1879 silloin 17-vuotiaalta Feodor Kallioiselta runon Joukahaisesta, minkä tämä oli sanonut oppineensa isännältään ollessaan Piismalahdessa paimenena.

Meriläinen kirjoitti v.1889 Jyskyjärvellä loitsuja Teppana Larionovilta, Juho ja Karppa Lesoselta sekä Tiihvana Maliselta.

Runonäyte Jyskyjärvestä

Laulaja:tunnistamaton
Kerääjä:Lönnrot 1835
Lähde:SKVR/SKS

Vaka vanha Väinämöinen
Lähtiäksensä käkesi,
Tullaksensa toivotteli
Luotolahan lankoihinsa,
Väinämöin sisorihinsa.
Emo kielti, vaimo käski,
Kielti 3 luonnotarta:
Elä lähle Väinämöinen.

Lappalainen kyyttösilmä
Piti viikoista vihoa,
Kaukaista ylenkatsetta,
Päällä Turjan lappalaisen.
Jännitti tulista jousta,
Sulitti tulista nuolta
Varpusen vivustimilla,
Yön istu ikkunoissa,
Valvatti vajojen päissä,
Tulovaksi Väinämöistä.

Jo tulevi Väinämöinen
Ajoa karettelevi
Selässä sinisen hirven,
Selkeä silittelevi,
Taljoa taputtelevi
Vaka vanha Väinämöinen.

Keksi mustasen merellä,
Sinervöisen lainehilla:
Jo tulevi Väinämöinen;
Veti jousen jouahutti,
Käsikoaren käännällytti.
Emo kielti, vaimo käski,
Kielti 3 luonnotarta:
Elä ammu Väinämöistä,
Väinö on tätisi poika.

Ampu kuiten, ei totellut.
Ei sopin Väinämöistä,
Sopi Väinämön hevoista,
Kautti noien kainalojen,
Läpi lämminten lihojen.

Jo sormih vetehen sortu,
Käsih käänty lainehisin;
Siinä kulki 6 vuotta,
Seulu 7 keseä.
Etsitäh eksynyttä,
Kaonnutta kaivataha,
Etsitäh eipä löytty.
Kussa päin on maahan käänty,
Sihen hauan siunaeli,
Kussa kylin maahan käänty,
Sihen koron siunaeli,
Kussa jaloin moahan käänty,
Sihen loi lohikaloja.

Ajo vanha Väinämöinen
Pahan pitkään perään,
Miesten syöjähän kylähän.

Sotkonen ilman lintu
Liitteleksi, laateleksi.
Vaka vanha Väinämöinen
Nosti polvensa merestä,
Jäsenensä lainehista.

Liitelekse, laatelekse,
Muni munia 3,
Hierelevi, hautelevi.
Vaka vanha Väinämöinen
Tunti polvensa palavan,
Liikautti polviansa.
Mi munan alanen puoli,
Min munassa valkeata,
Se kuuksi kumottamahan,
Ne täheksi taivahalla.

Tuo on Pohjolan emäntä
Nousi aivon aikasehen,
Aivon aika huomenessa,
Lakuoli lattiensa;
Pellolle pihoo poikki;
Kuuli miehen itkevänsä.

Mitä itket Väinämöinen?

On mun syytä itkiä,
Kun ma uin omilta mailta.

Kirjottele kirjokansi.

Päivät sampua takoo,
Sai on sampu valmihiksi,
Neitonen lepytetyksi.

Oi sie seppo Ilmarinen,
Varsi viittä valmistele.
Ruoon ruuhut, kaislan kaiskut,
Löysi ruotoa murusen.
Mistä naulat kantelessa?
Mistä kielet saatanee?
Immen itkevän hivukset.
Ei ilolle ilo.

Soitti vanha Väinämöinen.
Alla parran, päällä polven,
Keskellä sitä väliä.

Ku ei tullut kuulomahan
Soitantoa Väinämöisen;
Itseki metsän emäntä,
Itse veäkse,
Vartalolle vaivakse.

Sano nuori Joukahainen:
Mikset laula Väinämöinen?
Muurahainen murhapoika.
Kaikki Pohjola havaitsi.

Oi sie viisas Väinämöinen
Pane nuoret soutamahan.
Airon pyyryt pyinä vinku.

Tuo oli Pohjolan emäntä
Kokon hiero kopristansa,
Itsestänsä iskulinnun:
Kokkoseni, lintuseni.
Päähän purren Väinämöisen.

Nosti melan merestä.
Kokon kopria kolisti.
Tuo oli Pohjolan emäntä.

Tuo oli viisas Väinämöinen
Tapasi taskuh,
Löyti palasen,
Sen meren mestelepi,
Sihen koron siunaeli.

Vanhat souti, pää vapisi.

Sito vastan siiveksensä,
Toisen puolen purstoksensa.