Kalevalan kansallispuistossa voi kokea erämaan rauhaa; kuunnella luonnon ääniä ja hiljaisuutta sekä vaeltaa kirveenkoskemattomassa metsässä. Siellä on mahdollista nähdä monia erilaisia eläimiä omassa elinpiirissään.

Vienankarjalainen kylä olisi orpo ilman vesistöä ja metsää. Kalastus on karjalaiselle elinehto: ei vain ruoanlisänä, vaan syvältä ja kaukaa periytyvänä kulttuurin ilmenemismuotona - Domna Huovinenkaan ei voinut siirtyä tuonilmaisiin, ennenkuin kävi itkemässä ja hyvästelemässä armaat kalarantansa Murhijärven erämailla. Metsä puolestaan on tarjonnut riistan lisäksi asuntojen ja talousrakennusten puut; sieltä on saatu venelaudat, kesselien ja muiden tarveastioiden tuohet, päreet koreja ja vakkoja varten, sammalet seinähirsiin; marjasadot talven kestämiseksi; kerput lampaita ja lehmiä varten; suo-, jokivarsi- ja luonnonniityiltä heinät; metsä on tarjonnut suojan vihollisia vastaan ja lohdun mitä erilaisimpiin huoliin. Kun Marjatta joutuu emonsa ja isonsa sekä naapuriensa hylkäämäksi, jää ainoaksi avuksi metsä: 

Venehjärven, Latvajärven ja Lapukan välissä sijaitsee koko karjalaisen kulttuurialueen viimeinen suuri erämaa. Jo vuosisatojen ajan se on palvellut runokylien asukkaita monipuolisesti. Tuon metsäalueen sisällä virtaavat joet ovat olleet paitsi kalastuskäytössä ja myllyjen voimanlähteenä, myös jokisimpukoiden pyyntipaikkana. Näilta vesiltä on Inha ottanut harvinaislaatuiset kuvansa, joissa venehjärveläinen helmenpyytäjä tavoittelee lautaltaan simpukoita. Noiden metsien kätköissä on vieläkin yli vuosisata sitten rakennettuja eräkämppiä ja saalislavoja, joita Samuli Paulaharju ikuisti 1910-luvulla. Muita eri aikana rakennettuja metsäkämppiä tuolla alueella on lukuisasti. Vanhimmissa on taitavasti tehty tuohikatto. Kämpät on rakennettu paitsi metsästystä myös kalastusta varten, sillä tuon metsäalueen sisällä on lampia ja järviä, joissa on jopa kolmikiloisia ahvenia. Ylipäänsä eläinkanta on erittäin rikas. Näissä metsissä liikkuvat karhut. Niissä viihtyvät metsot. Maailman luonnonsäätiön punaiseen kirjaan kuuluva villipeura samoilee Vienansalolla. 

Petokanta on luonnonvaraista. Siellä ei ole tarhoista karanneita kettuja ja minkkejä tai niiden jälkeläisiä, mutta kylläkin eläinkantaa terveenä pitäviä susia. 

Näissä metsissä elää vuokkiniemeläisten runonlaulajasukujen ja koko vienankarjalaisen kansan identiteetti. Nämä metsät ovat koko maailman kulttuuriomaisuutta samalla tavoin kuin Kalevala-eepos, jonka sanat ovat kasvaneet kuin marjat tuon metsän mättäillä. Näitä metsiä, Tapiolan vainioita, joissa on monien syntyjen salat, koko Karjalan mytologia, uhkasi 1990-luvun alussa lyhytjänteisen taloudellisen ajattelutavan hyödyntämispyrkimykset, mutta Vienan runokylät -projekti sai torjutuksi suunnitellut hakkuuhankkeet, ja tämä ainutlaatuinen Vienansalon alue jää karjalaisen kulttuurin muistomerkiksi ja perinteenmukaiseen hyötykäyttöön.