Kainuu on saanut kärsiä "ohimenijän ongelmasta": koska Lönnrotilla on ollut tähtäimessään Vienan Karjalan loistokkaat laulumaat, hän ei ole tuhlannut aikaansa vähälauluisempaan asuinmaakuntaansa, vaikka sieltäkin hän olisi saanut parasta, mitä Suomella oli tarjota.

Lönnrot ei unohda mainita Kuhmoa ja Kiantaa (Suomussalmea) Vanhan Kalevalan esipuheessaan (1835), kun hän luettelee, mistä runoja teokseen on saatu. Kainuussa puhuttua suomen kieltä Lönnrot kiittelee ensi kommenteissaan Kajaaniin muutettuaan. "Itsestänsä on Kajanin Läänissä selvempi Suomen puhe, kuin tiettyäni missään muussa paikassa koko Suomen maassa."

Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (osat XII, 1 ja XII, 2), suomalaisen kansanrunouden kokoelmassa, johon on koottu lähes kaikki 1900-luvun alkupuoliskolle asti kerätty suomalaisen kansanrunous, on Lönnrotin Kainuusta keräämiä runoja yhteensä 64. Niiden yhteinen säemäärä on 2045. Jos lukuun otetaan Lönnrotin muilta kerääjiltä Kainuusta saama aineisto, runojen lukumäärä eli koko se aineisto, joka on ollut Kainuusta Kalevalan materiaalina, kasvaa yli sadalla.

Paras Kainuusta kerätty runoaines on etupäässä loitsuja, mutta arvokkain poikkeus tästä säännöstä on Daniel Europaeuksen Hietajärveltä, Suomussalmen vienalaiskylästä, Toarie Huoviselta saama runo, joka osaltaan vaikutti siihen, että Lönnrot muutti Kalevalan rakennetta.

Valitettavasti Lönnrot ei merkinnyt muistiin Kainuun keräyksiinsä, keneltä hän minkäkin runon sai tai edes sitä, mistä kunnasta hän ne tallensi. Osa runojen esittäjistä on kuitenkin pystytty päättelemään Lönnrotin muiden muistiinpanojen pohjalta. Laulajien merkitsemättä jättäminen ei ollut tuohon aikaan poikkeuksellista. Vienastakaan hän ei maininnut kuin suurimmat runontaitajat, mutta ei silti liittänyt näidenkään nimiä runotallenteiden yhteyteen.