Kainuun kunnat, joiden kautta Lönnrot kulki tällä matkalla: Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Suomussalmi

Reitti:

Kajaani - Paltamo - Ristijärvi - Hyrynsalmi - Kianta - Lonkka - Vuonninen - Jyvöälahti - Uhtua - Jyvöälahti - Pirttilahti - Vuokkiniemi - Tšena - Kivijärvi - Latvajärvi - Kianta - Hyrynsalmi - Ristijärvi - Paltamo - Kajaani

Kalevalan sisällön kannalta Lönnrotin viides runonkeruumatka oli merkityksellisin, sillä silloin hän tapasi Latvajärvessä Vienan parhaan runonlaulajan Arhippa Perttusen, jonka panos eepoksen sisältöön on suurempi kuin kenenkään toisen runontaitajan. Välittömästi tältä matkalta palattuaan Lönnrot ryhtyi virkavapautensa (8.5.-23.7.) turvin tekemään Kalevalan käsikirjoitusta. Hän matkusti Helsinkiin ja luuli saavansa käsikirjoituksen valmiiksi kesän aikana. Toisin kävi.

Viidennen matkan Kainuun vaiheistakin Lönnrot on kirjoittanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerille C.N.Keckmanille matkalta paluupäivän jälkeisessä kirjeessään. Matkan alkuvaiheesta Kainuun osalta on tarkempia tietoja Lönnrotin päiväkirjamerkinnöissä, jotka hän on muistiinpannut - ehkä irrallisilta lappusilta tai vain muistinvaraisesti - seuraavan vuoden tammikuun alussa.

Lönnrotin saamat kontienvirret ovat seuraavanlaisia:

Lähen miehistä metsälle,
Urohista ulkotöille.
Mielikki, metsän emäntä,
Tellervo, Tapion neiti,
Kyte kiinni koiriasi,
Rakentele rakkiasi
Kuusamisehen kujahan,
Talasehen rammisehen;
Silmät silkillä sitele - - -

[Karhun kaadettua:]

Katsellani kultoani.
Lyhyt on jalka, lysmä polvi,
Tasakärsä talleroinen,
Ohtoseni ainoseni - - -

Karhun laulu.

Kuulkoppas tätä kumua,
Salon soittajan sanoja,
Käpylinnun kälkytystä!
Nyt on kuulu kulkemassa,
Vaalumassa metän vaahti,
Salon auver astumassa,
Näille pienille pihoille,
Piikojen pitämämaille,
Vaimojen vanuttamille.
Ellös piikoja pelätkö
Eläkä vaimoja varotko
Kamaloio kukkupäitä!
Ole kiitetty Jumala
Koska laulain tuletta!

Vastaan:
Mesiänkö mehtä anto
Ilveksenko[!] maan isäntä,
Koska laulain tuletta,
Hyreksien hiihtelettä?
Ellös karja kammastelko,
Pieni vilja pillastelko!
Tuota toivoin tuon ikäni,
Kattoin kaiken kasvinajan,
Soivaksi tapion torven,
Metän pillin piukavaksi.
Illat seisoin ikkunoilla etc.
Lumet seison tanteriksi,
Tanteret suliksi maiksi,
Sulat maat somerikoiksi,
Somerikot hiesukoiksi,
Jotta eikö kuuluisi kumua etc.
Minne nyt viettä vierahanne?
Tuonne viemme vierahamme
Petäjäiseen pesään,
Matalaiseen majaan,
Alle kuulun kurkihirren,
Alle kauniin katoksen.
Kamanat ylettyööt,
Kynnykset alettuoot
Ohon tullessa tupahan,
Karvaturvan tungetessa,
Käyessä nenän nykärän!
Tuohon I[i]itän lintuseni,
Jesus siihen siunahatkoon!
Panen tuohon viinoa vilustaman,
Olusia oottamahan.

Keittämään:
Tuosta tuonne tie meneepi,
Rata uusi urkeneepi,
Näille pienille pihoille,
Kaitaisille kartanoille.
Ellös piikoja pelätkö,
Ellös vaimoja varotko
Kakaloio kukkupäitä!
Elä karja kammastelko,
Pieni vilja pillastelko!
Tänne viemme vierahamme
Köyttelemmä käviämme,
Tuohon leiteän lintuseni
Kuparihin kullittuhun,
Vaskipohjahan patahan.
Tukhulmista suolat tuotu,
Souttu suolasalmen kautta
Laskettuna laivan päällä.
Matalainen mulla mahti
Lyhykäinen onnen lykky.

Petäjäisehen pesähän.
Siinä herratki näkisi.
Papitki parahat miehet.
Panen lehville leveille,
Oksille olovimmille.
Jos ma latvahan panisin,
Siinä tuuli kuivoaisi,
Ahava pahon panisi.
- Oisin kaivanut karihin,
Söisit mustat muurajaiset -
Sano täältä saatuasi,
Mehtolahan mentyäsi:
Ei täällä pahoin pietty,
Simoa täällä syötettihin,
Mesijuomat juotettihin. - -
Elä luule lurjukseksi,
Katso karjan paimeneksi,
Enmä lurjus lienekkänä. - -
Vein emäntä limaparta, ruoko-
parta.

Paitsi karhunpeijaisrunoja Lönnrot tallensi Kylmäsalmen päätalosta myös kansansadun ketusta kalansaaliineen. Hän julkaisi sen myöhemmin Mehiläinen lehdessään.

Lönnrotin päiväkirjamerkinnät vievät meidät vielä Tormualle, ennen kuin hän ylitti rajan ja saapui Lonkan kylään.

"Kylmäsalmen Päätalosta matkustin Tormualle, viimeiseen rajalla olevaan taloon. Tämä näytti olevan köyhä paikka, sillä aamiaiseksi oli pantu esille pelkkää pettuleipää. Täällä oli lisäksi lavantauti esiintynyt ankarampana kuin tietääkseni missään muualla. Koko talon väestä, 13:sta hengestä, oli ainoastaan muuan lapsi jäänyt eloon, kaikki muut oli kulkutauti tuhonnut. Nykyiset asujamet olivat sittemmin tähän muuttaneet. Täällä kerrottiin, että Kuusamossa paraikaa liikkui tauteja, ja talonväki piti itseään onnellisena siitä, että oli niistä onnellisesti päässyt. Äsken oltiin molemmin puolin rajaa valitettu poronvarkaudesta, jonka rajan toisella puolella asuvien venäläisten väitettiin tehneen"

Varsinaisessa matkakertomuksessa, joka julkaistiin Helsingfors Morgonbladissa vuonna 1835, kerrotaan, miten Lönnrot siirtyi Tormualta rajan yli.

"Tormualta oli tehtävä vaikeanpuolinen matka Lonkkaan, ensimmäiseen Venäjän puolella olevaan kylään. Tosin väliä ei ollut enempää kuin ¾ peninkulmaa, mutta se oli melkein kokonaan ummessa. Saavuin sinne vähää ennen iltaa ja poikkesin Martin eli Martiskan luo, joksi häntä nimensä diminutiivi-(vähennys-)muotoa käyttäen sanottiin. Jo paljoa aikaisemmin oli häntä minulle mainittu oivallisena runonlaulajana. Eikä mieheltä puuttunutkaan sanoja, vahinko vaan, etteivät ne hänellä olleet paremmassa järjestyksessä. Enimmästi hän siirtyi toisesta runosta toiseen, niin että se, minkä häneltä panin muistiin, tosin kelpasi täydentämään ennen keräämiäni, mutta ei tarjonnut mitään täydellisiä runoja. Rommipulloni, jonka sisällystä hän ahkerasti maisteli, kuten sanoi, vahvistaakseen muistiansa, yhä vaan sekoitti hänen ajatuksiaan. Tästä huolimatta hän lauloi minulle loppupuolen tätä sekä kaksi seuraavaa päivää. Etenkin viimeisenä päivänä laulaminen sujui huononpuoleisesti. Hänen näet oli vaikea muistaa uusia runoja; sen sijaan hän usein alkoi laulaa samaa, mitä edellisenä päivänä olin häneltä kirjaan pannut."

Viidennen runonkeruumatkan saalis oli yhtä suuri kuin neljältä edelliseltä yhteensä: 239 runoa ja n. 13 200 säettä. Ei siis ollut mikään ihme, että Lönnrot viestitti nopeasti Helsinkiin, ettei hänen jo painettavaksi hyväksyttyä keväällä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan toimittamaansa "runokokouksen" käsikirjoitusta julkaistaisi, ennen kuin hän täydentäisi sitä uudella aineistollaan.