^

Kuva: Klaus von Matt

 

Kuva: Klaus von Matt

 

Syysmatka

Kajaani 22.10. - Kajaani 14.11.1834

Kainuun kunnat, joiden kautta Lönnrot kulki tällä matkalla: Kajaani, Sotkamo, Kuhmo

Syysmatkan 1834 suurin merkitys on siinä, että sen kestäessä Lönnrot sai Kalevalan käsikirjoituksen viimeisen kolmanneksen valmiiksi.

Reitti:
Kajaani - Sotkamo - Kuhmo - Repola - Kuhmo - Sotkamo - Paltamo (Hövelö)

Loka-marraskuussa 1834 Lönnrot teki Kuhmoon virkamatkan, mutta poikkesi samalla Repolan puolelle katsoakseen, vieläkö löytäisi joitakuita lisäyksiä Kalevalaa varten. Käsikirjoitustyö oli tuolloin viimeistelyvaiheessa ja tapahtui osittain myös matkan aikana, sillä sen varrella eli 11. päivänä marraskuuta 1834 Kuhmosssa Lönnrot on päivännyt matkan aikana työstämänsä eepoksen kolmannen käsikirjoitusvihkon, joka sisälsi Kalevalan 11 viimeistä runoa ja 4018 säettä eli reilun kolmanneksen koko Kalevalan sisällöstä.

Matkansa aattona eli 21.10.1834 Lönnrot on kirjoittanut ystävilleen lähtöaikeestaan: (Kirkkoherra C.J.Frosternukselle) "Huomenna minun on taas matkustettava Kuhmoon yli vaarallisten vesien, joissa juuri kolme henkilöä on hukkunut." (SKS:n sihteeri C.N.Keckmanille) "Tässä nyt on suurin osa vanhojen mytologisten runojen jäännöksestä. Huomenna lähden Sotkamoon ja Kuhmoon, jonne otan mukaani myös näistä kaikista jo jäljennetyn asiaan kuuluvan. Voi hyvin."


Alkumatkasta ei ole päiväkirjamerkintöjä, mutta ne alkavat marraskuun 3. päivästä, jolloin Lönnrot on ehtinyt Kuhmon pappilaan, jota päiväkirjassa kutsutaan Pajakaksi, koska se sijaitsee samannimisen kosken rannalla. Näiden edellä kuvattujen päivien aikana Lönnrot siis työskenteli Kalevalan käsikirjoituksen parissa ja sai alkuperäisen käsikirjoituksen valmiiksi. Jäljelle jäi vain loppuhionta ja esipuheen kirjoittaminen, joka valmistui seuraavan vuoden helmikuun viimeisenä päivänä.

Syysmatkan aikaan Kuhmossa vietettiin kekriaikaa eli römppäviikkoa. Kirjeessään apteekkari Daniel Skogmanille matkan jälkeen eli 20.11.1834 Lönnrot kuvailee römpän viettoa Kuhmossa sekä myös teenjuontia Repolassa.

 

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « V Matka VI matka »

Kajaani